Sportti sunnuntai

Kylläpäs taas vierähti aikaa edellisestä postauksesta, mutta arvatkaapa mitä? Ei anneta sen haitata. Ollaan niin kuin vanhat hyvät ystävät, jotka jatkavat siitä mihin edellisellä kerralla jäivät. 

Näin sunnuntaina tuli mieleeni alkavaan työviikkoon valmistautuminen. Miten sinä siihen valmistaudut? Tsekkaamalla tulevan viikon kalenterin, lukemalla sähköpostit tai teams-/slack-viestit, valmistelemalla alkavan viikon materiaaleja. Kaikkia edellä mainittuja vaihtoehtoja olen kuullut tehtävän. Ja mikäs siinä, jos ne palvelevat sinua, sinun hyvinvointiasi ja tehokkuuttasi.

Minulle sunnuntai on yleensä sportti sunnuntai. Niin oli tänäänkin. Samoin kuin viikko sitten ja aika monena muunakin sunnuntaina.

Aamulla ensimmäisenä on uinti. Yleensä puhun niistä pulahduksina, mutta se on kovin vähättelevä ilmaisu. Vedän ainakin 300 rintauintivetoa. Kyllä, olen laskenut. Ne ovat sellaisia vahvoja, rauhallisia vetoja, jossa mieli lepää. Nimittäin ne voisi suorittaa myös nopeasti huitomalla, mutta siinä ei saavuttaisi mitään muuta kuin tuon määrän. Aamu-uinti luonnonvedessä, usein a.k.a meressä on tärkeä hyvinvointitekoni. Siitä tulee vieläkin tärkeämpi, kunhan nuo vedet kylmenesivät. Odotan sitä niin kovasti. Veden lämpötilan ollessa alle + 10 c aletaan päästä parhaimpiin fiiliksiin. Olen tässä miettinyt, että tekisinkö verkkokurssin "Lähdetäänkö uimaan? Näin aloitat kylmävesiuinnin." Siihen liittyy nimittäin ihan turhia ja jopa vääriäkin pelkoja vai uskomuksia. 

Sitten päivällä hypätään pyörän selkään ja vispataan menemään. Sunnuntailenkki on yleensä 50-60 kilometriä. Pyöräillessä kuuntelen vaihtelevasti musiikkia, äänikirjoja tai podcasteja. Pyöräilystä on tullut rakas laji, kun en voi enää juosta. Talvella pyöräilyn sijasta hiihdän. Talvipyöräilijäksi minusta ei ole. Nyt allani on gravel-pyörä, joka mahdollistaa myös hiekka- ja soratiet. Haaveilen kyllä oikeasta maantiepyörästä, mutta uskaltaisinkohan ajaa niin lujaa kuin niillä pääsee. 

Illalla vielä lyhyt lihaskuntotreeni. Pyöräillessä erityisesti jalat työskentelevät, mutta yläkroppa ja core jäävät vähällä lihaskuntotyölle, niin olen tykännyt treenata niitä vielä erikseen. Nanna Karalahden 15 minuuttia kestävät treenit ovat siihen aivan loistavia. Välillä teen itsekin suunnittelemiani treenejä, jotta pysyy Personal Trainer -opinnot muistissa. 

Ja nyt olen valmis uuteen viikkoon, joten antaa tulla vaan.

Tätiratsastajasta varsakummiksi

Löysin blogini syövereistä postauksen paluustani heppamaailmaan. Siitä onkin jo vierähtänyt muutama vuosi. Tässä myös hurraa-huuto blogipostauksille. On kiva palata ja verestää muistoja, ilman näitä blogi-postauksia se ei olisi mahdollista. Olen päässyt kertomaan myös isommalle yleisölle, kuinka heppatytöstä tuli tätiratsastaja. Tai krhmm, tuossa jutussa käytetään termiä "aikuisratsastaja". Minulle tätiratsastaja on henkilö, joka nauttii työskentelystä yhdessä hevosen kanssa ilman suurempi vaateita tai tavoiteasetantaa. Molempien hyvä olo on kaiken keskiössä. <3

Matka ei ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista tai laukkakiitoa auringonlaskuun voisi olla tässä yhteydessä kuvaavampi. On ollut tunteja, jolloin kaikki nappulat ovat olleet kohdillaan. Myös niitä kuuluisia "viimeiset 10 minuuttia" olivat hyvää tekemistä. Ja mahtuu mukaan tuntejakin, joiden jälkeen totesin "tämä oli tässä, en enää ratsasta". 

Ratsastus on vaikea laji. Jo siitäkin näkökulmasta, että elävän olennon kanssa pitäisi löytää yhteinen sävel. Myös niinä päivinä, kun itsellä on pinna kireällä ja heppakaverillakin saattaa jouhi kiristää. Myönnetään myös, kun ikää on tullut, niin turvallisuusseikat ovat nousseet esille. En kaipaa vauhtia ja rakettimenoa, vaan enemmänkin diesel-tyyppistä lähestymistä asiaan. Kroppani on tuonut omat lisähaasteensa ratsastukseen. Lonkan nivelrikko kipuilullaan asettaa omat rajoitteensa. 

Ja pitkän sepustuksen jälkeen päästäänkin itse asiaan. Ratsastajana tyydyn tasooni, mutta uutta haluan oppia jatkuvasti. Käyn ratsastamassa Kirkkonummella Rauhalan tallilla, jossa kokoontuu ainutlaatuinen varsakummit-ryhmä. Ryhmä tutustuu kaikkeen, mitä liittyy aina varsan odotuksesta alkaen niiden ratsuttamiseen. Iki-suosikkini Hilda oli tiineenä ja jotenkin reppanana seisoi tarhassa, kun kaverit menivät tunnille. Aloin aiemmin keväällä oman tuntini jälkeen hoitamaan Hildaa ja sitä kautta pääsin tulevan maman sielunelämään mukaan. Halusin varmistua, että pääsen mukaan myös tulevan varsan elämään ja niinpä liityin varsakummeihin. 

Jo nyt kuukauden jälkeen voin sanoa, että onneksi liityin. Olen oppinut enemmän kuin ikinä uskalsin toivoa. Olen saanut tehdä asioita, joita en ole ikinä aiemmin tehnyt. Nähnyt kuinka vappupallo-hattara-söpöliini ensimmäisten tuntiensa aikana meni mamansa mahan alta. Ollut ensimmäisiä, joka harjasi varsaa. Rapsuttanut häntä sopivista kutkutuspaikoista. Hellittelynimi tulee yhdistelmästä syntymäajankohta ja pehmeääkin pehmeämpi harja. 

Kuvituskuvat ovat hänestä muutamien viikkojen ajalta. 

Juhlavuoteni alkoi Sri Lankan aalloilla

Voiko olla symbolisempaa, kuin aloittaa juhlavuosi (joka vaihtaa vuosikymmentä) hetkessä, jossa seisot keskellä valtamerta, jalat horjuen surffilaudan päällä ja sydän hakaten enemmän innostuksesta kuin pelosta. Vuoden alkaessa päätin, että joka kuukausi juhlistan jollain kivalla tavalla tätä vuotta. 

Ensiksi ajattelin, että tammikuun kivaksi jutuksi riittää Sri Lankan matkamme, mutta rakkaat nuoret neidit olivatkin päättäneet toisin. 

Kymmenen vuoden tauon jälkeen kävimme ensiksi huippuope a.k.a vanhempi nuori neiti kanssa kokeilemassa surffausta. Ope oli hyvä, mutta mun taidot vähän ruosteessa sitten tosiaan Balin 10 vuoden takaisten kokeilujen jälkeen. Tästä voit käydä lukemassa tunnelmia 10 vuoden takaa. 

 

Neidit olivat täysin yllätyksekseni varanneet minulle surffitunnin. Niimpä sitten open kanssa lähdettiin opettelemaan surffausta. Minulla oli tainnut aiemmin päästä suustani ”aika pieniä aaltoja noilla”, kun oltiin katseltu ammattilaisten surffausta. Kun vertaa noihin meitsin aaltoihin, niin oli ne heidän aallot aika isoja. 

Niin iloinen, onnellinen ja kiitollinen onnistumisista, joita sain ja koin. Open kolme neuvoa minulle: 

1. Relax

2. Relax 

3. Go. 

Nuo ohjeet pätevät ihan kaikkeen ja niitä kannan mukanani. 

Jakkupuvussa tosi pitkästä aikaa

Suksiltä hyppäsinkin sitten jakkupukuun. Aikamoinen muodon muutos. Kovassa lumisateessa hiihtäminen vaati reippaasti sinnikkyyttä ja tsemppiä. Voin sanoa, että sitä vaati tällä viikolla päiväni jakkupuvussakin. Toisaalta hyvä, että minulla oli jakkupuku a.k.a Power Suit päällä. Sitä nimittäin tarvittiin. 

Psykologista turvallisuuttani koeteltiin oikein urakalla. Taisipa sinä iltapäivänä suustani päästä " en pysty tähän". Positiivisen psykologian opinnoistani olen ottanut vahvasti mukaani itsemyötätunnon. Se ei tarkoita, että antaisin periksi tai olisin jotenkin huonompi kuin mihin oikeasti pystyn. Minulle se tarkoittaa, että olen armollinen itselleni. Joskus ei vaan pysty tai kykene. Tällä kerralla olosuhteet olivat muotoutuneet sellaisiksi, etten voinut itseäni altistaa kohteeksi. Ja ai että, tuntui hyvältä, kun uskalsin toimia oman tuntemukseni ja arvomaailmani mukaisesti. Kukaan muu ei tainnut edes huomata mitään poikkeavaa. 

Mutta jakkupuvussa oli niin kivaa. Ja tosi pitkästä aikaa minulla oli ihan vyökin housuissa. Totta puhuen tarvitsin vyön pitämään housut vyötäröllä oikeassa kohdassa, jotta lahkeet eivät olisi liian pitkät.